Miksi vertaisvuokraaminen kannattaa?

Miksi vertaisvuokraaminen kannattaa?

Olen vuokrannut muutamia eri tuotteitani melkein kymmenen vuoden ajan. Ensin vuokrasin tuotteitani Hygglon edeltäjässä Kuinomassa jota olin perustamassa ja jonka kehittämiseen osallistuin aktiivisesti. Heti Hygglon avattua aloin vuokrata muutamia tuotteitani siellä.

Vertaisvuokraamisessa minua kiinnostaa luonnollisesti lisätulot arkeen. Vuokraaminen on vähäistä, mutta pienet lisätulot piristävät mukavasti. Vaikka lisätuloilla saisi maksettua vain kahvilakäynnin epäsäännöllisesti, niin ne kahvilareissut maistuvat normaalia paremmilta.

Vielä tärkeämpää on kuitenkin muiden harrastajien tapaaminen. Vuokraamani tavarat liittyvät paljolti omiin harrastuksiini, kuten esimerkiksi retkeilyyn kesällä ja vapaalaskuun talvella. Oma harrastaminen on jäänyt iän myötä vähäisemmäksi ja siksi harrastustavaratkin jäisivät itsellä liikaa varastoon pölyyntymään. Vuokraamisten yhteydessä tapaan nykyisiä aktiiviharrastajia pääsen hieman kyselemään ja kuulemaan meiningistä. Aina tulee keskusteltua hieman muun muassa vuokraajien reissukohteista tai reissuille osuneista säistä ja olosuhteista.

Mitkä tavarat menevät parhaiten?

Olen vuokrannut tavaroita aika kauan ja silti minun on vaikea etukäteen tietää mitkä tavarat keräävät varauksia ja mitkä eivät. Pääasia on kuitenkin tavaroiden laatu. Heikkolaatuiset ja halvat tavarat eivät välttämättä kestäisi vuokrakäyttöä. Tai sitten niiden kanssa vuokralaisten pitäisi olla niin varovaisia, että vuokratavaroiden käytöstä katoaisi hauskuus. Vuokrakäytön pitää olla vuokralaisillekin rentoa ja laadukkaat tavarat mahdollistavat sen. Kyse ei ole pelkästään tavaroiden kestävyydestä, vaan laadukkaat hieman hintavammat tavarat ovat yleensä myös käytettävyydeltään parempia eli käytännössä helppokäyttöisempiä.

Suosittelisin siis laittamaan monenlaisia laatutavaroita vuokralle. Vasta kokeilemisen kautta näkee, mille tuotteille lopulta tulee kysyntää. Omalla kohdallani hittituotteiksi ovat kuitenkin lopulta muodostuneet kesällä teltat ja talvella lumikengät.

Miksi kannattaa ottaa Hygglo käyttöön?

Hygglo on ollut yllättävän helppo ja mukava käyttää. Tärkeää on myös se, että vuokraukset ovat automaattisesti vakuutettuja. Minä olen myös saanut Hygglon kautta hieman enemmän varauksia kuin ennen Hyggloa Kuinomassa.

Miksi vuokrata omistamisen sijaan?

Minulle itselleni vuokraamisen ekologisuus on tärkeää. Ekologisuus ja nykyaikainen kulutuskulttuuri eivät aina sovi yhteen. Vuokratuotteiden käyttäminen on mielestäni harvinainen nykyaikaista kuluttamista kehittävä ja haastava konsepti. Parasta vuokratuotteiden käyttämisessä on se, ettei se edes ole samalla tavalla rajoittava kuluttamisen muutos kuin monet muut yleisesti puhutut ekologiset elämäntapamuutokset. Parhaimmillaan vuokratuotteiden käyttämisellä voi ennemmin lisätä esimerkiksi harrastustoimintaa kuin vähentää.

Vinkkejä tavaran omistajille, jotka harkitsevat vertaisvuokraamista?

Kannattaa kokeilla rohkeasti. Etukäteen on vaikeaa tietää mikä toimii ja mikä ei. Lisäksi kannattaa antaa asialle aikaa. Muutamassa viikossa tai kuukaudessa ei voi vetää vielä juurikaan johtopäätöksiä siitä, tuleeko oma tuote lopulta keräämään vuokrauksia.

Lisäksi suosittelisin hinnoittelemaan vuokrauksia ennemmin rohkeasti kuin varovaisesti. Vuokraus jää hyvin harvoin hinnasta tai hinnan yksittäisistä euroista kiinni. Lisäeurot tuntuvat itselle täysin perustelluilta sitten kun tulee oikeita varauksia ja joutuu hieman miettimään tai säätämään omia aikataulujaan tuotteen luovuttamiselle ja vastaanottamiselle.